Mä vartiossa seison
Ma vartiossa seison, nyt yössä yksinäin,
On seuranain vain taivaan tähti kirkas.
Ja usein ajatukset on mulla samat näin,
Oi taivaan tähti sama on sun virkas. (Kuuntele)
(1942, Sävel: Lassi Utsjoki, Sanat: Elli Tuomisto)
Sukupolvi voi olla yksinäinen. Tapasin Amerikassa ihmisiä, jotka olivat lähteneet tai joiden vanhemmat tai esivanhemmat olivat lähteneet. Lähteneet valtameren taakse mukanaan yksi matkalaukku. Ei yhtäkään asiaa, joka olisi konkreettisesti muistuttanut siitä seudusta, josta lähdettiin.
Lievemmin samaa kokivat ne suomalaiset, jotka muuttivat sodan jälkeisinä vuosikymmeninä maaseudulta kaupunkeihin, ja pikkukaupungeista isompiin, ja yhtenäiskulttuurista moniarvoiseen yhteiskuntaan. Se lienee ollut monelle vaikeaa.
Sukupolvella voi olla ratkaisevia kokemuksia, joita ei voi jakaa edellisen tai seuraavan sukupolven kanssa. Siirtolaisuus ja pakolaisuus on sellainen. Sodassa rintamalla olo on sellainen.
Uskonnollisten yhteisöjen kriisit ovat usein sellaisia varsinkin lapsille. Heillä ei ole taustaa, johon suhteuttaa ympärillä tuntuvaa ahdistusta.
Kaikilla ei ole sukupolvikokemusta, kuulumista samanikäisten seuraan. Sekin voi olla puute.
Joskus ilmiö koskettaa eri-ikäisiä ihmisiä yhtä aikaa. Yhteisöllisten traumojen läpikäyminen tabuvaiheen jälkeen voi läpäistä koko yhteisön.
Kuuntele Veteraanin iltahuuto. /5.12.2011
