Adon olam
Maailman Herra oli kuningas
jo ennen kuin kaikki luotiin,
ja kun kaikki oli tullut luoduksi,
häntä alettiin kutsua kuninkaaksi.
Ja kaiken jälkeen
hän on yksinään kuningas –
Hän oli, ja hän on
ja hän on oleva kunniassa. (Kuuntele)
—
Hänen käteensä annan henkeni,
kun nukun tai valvon,
ja myös ruumiini.
Jumala on kanssani, enkä pelkää.
Adon Olam asher malakh אדון עולם אשר מלך
beterem kol jetsir nivra בטרם כל יציר נברא
le’et na’asa beheftso kol לעת נעשה בחפצו כל
azai melekh shemo nikra. אזי מלך שמו נקרא
Veaharei kikhlot hakol ואחרי ככלות הכל
levado jimlokh nora לבדו ימלוך נורא
vehu haja vehu hove והוא היה והוא הווה
vehu jihje betif’ara. והוא יהיה בתפארה
—
Bejado afkid ruhi בידו אפקיד רוחי
be’et ishan ve’a’ira בעת אישן ואעירה
ve’im ruhi gvijati ועם רוחי גווייתי
adonai li, velo ira. אדוני לי ולא אירא
Tämä juutalainen rukous tuntuu vievän minut jonkin asian ytimeen, josta en kuitenkaan oikein saa selkoa.
Mieleeni tulee, että Jumala taitaa olla yksinäinen. Ja minun puolestani saa ollakin – oikeastaan toivon sitä.
Jumala, joka ei siedä yksinäisyyttä, mitä ilmeisimmin tarvitsee ihmisiä johonkin. Sellainen Jumala käyttäisi ylemmyyttään, suurempaa voimaansa ja tietoaan ja ihmisten kokemattomuutta omiin tarkoituksiinsa, ja vieläpä siten, että ihmiset ensin luulisivat saavansa Jumalalta jotakin, kunnes totuus alkaisi paljastua.
Jotta Jumala voisi olla hyvä, hänen on oltava yksinäinen, ja kestettävä se. Jos Jumala ei kestä yksinäisyyttään, jokainen ihminen tulee Jumalan hyväksikäyttämäksi. Se olisi liian paha kokemus kerrottavaksi, ja niin ihminen jäisi yksin. Jos Jumala kestää yksinäisyytensä, ihmiset voivat kohdata toisensa.
Mutta mistä puhutaan kun puhutaan Jumalasta? Onko Jumala olemassa?
Minusta parempi kysymys on: Millaista on lupa pitää Jumalana?
Ei mitään sellaista, joka ahdistaa, ei mitään, mitä voi kuvitella, ei mitään, ihmismäistä, onneksi. Jumala ei ole isä, eikä äiti. Jumala ei ole kuningas, ei Herra, eikä sotajoukkojen johtaja. Jumala ei ole paimen, pomo, eikä valmentaja. Aina jos alkaa ahdistaa, Jumala ei ole sellainen.
Tämä on rukous: Jumala, jos olet ahdistava, pysy kaukana minusta.
Jumala pakenee määritelmiä. Jos uskoo konkreettiseen Jumalaan, on epäjumalanpalvelija. Jumala ja Jumalan idea taitavatkin olla sama asia.
- Muuten, kristinuskon peruskertomus alleviivaa samaa asiaa: Uskolla ei saa olla pysyvää konkreettista kohdetta. Aina uudelleen on annettava nisunjyvän kuolla, luottaen ylösnousemukseen, ja on annettava puun katketa luottaen, että kannosta puhkeaa vesa.
Jumala pakenee, niin kuin irrationaaliluvut pakenevat. Voi löytyä tarkempi likiarvo, mutta ei löydy lopullista. Tämä on ihanaa. Jumalan sijaan pitäisi kai etsiä enemmänkin Jumalan valtakuntaa.
Ajattelen, että Jumalan valtakunnastakin löytyy vain likiarvoja. Jumalan valtakuntaa on etsittävä niin kuin kissa kiertää kuumaa puuroa. (Muuten: syövätkö kissat tosiaan puuroa – eikö kissa ole lihansyöjä?) Jumalan valtakunta annetaan niille, jotka tekevät sen hedelmiä. Minusta tuntuu, että Jumalan valtakuntaan täytyy kuulua teologinen minimalismi eli pidättyminen lopullisiksi tarkoitetuista uskontunnustuksista. Minimalismista seuraa olemassaolon vapaus, joka on ilosanoman ydin.
Vähän iloisempi versio Adon Olamista. /14.12.2011
