1. Kabalevskin iltalaulu
Kolme vuotta sitten aloin valmistella tilitystä suhteestani uskontoon. Julkaisen tulokset näissä kirjoituksissa.
En täysin ymmärrä, miksi teen tätä. Minusta vain tuntuu, että näin on tehtävä ja että se kannattaa – tämä on minun yritykseni ymmärtää, mistä olen tullut ja kuka olen.
Kirjoitan siitä, mihin uskoin 15-vuotiaana ja mihin uskon nyt, ja tutkin vanhoillislestadiolaisuuden moraalista luonnetta ja normistoa. Osa havainnoistani voi sopia muihinkin uskontoihin, aatteisiin tai kulttuureihin.
Usko on olemassaolon ydintä, ja olemassaolo on enemmän kuin elämä – ja siksi uskoa on vaikea tutkia. Mieleni on paikoin kova kuin betoni ja paikoin rikki kuin rauniokumpu. Isken pienen palan kerrallaan, vaikka laiskottaa. Yhdistelen sirpaleita kuin arkeologi. Haastattelen. Lähestyn ydintä pääsemättä sinne. Liioittelen yksityiskohtia, tyylittelen, dramatisoin, jotta kokonaisuus avautuisi realistisena, tai edes aavistuksena.
Tätä kirjoittaessani loppu häämöttää, sillä luonnokset alkavat olla valmiina. Tuntuu hauraalta ja yksinäiseltä. Sielu vapisee.
Jotta voi tehdä työtä, on oltava voima. Minun oli vaikea löytää voimaa. Alku oli hankala, ja myöhemminkin on laiskottanut, uuvuttanut ja masentanut.
Minua auttoi Kabalevskin iltalaulu. Kirjoitin sen pari vuotta sitten työtiedoston alkuun, ja siitä se on tervehtinyt jatkaessani:
1. Saapuu jo yö, päättyvi työ. Metsään jo hiipivi hiljaisuus.
Kuulla nyt voin kuinka tuuli kuiskailee:
nuku jo. Hyv’ yötä sulle, hyv’ yötä sulle, hyv’ yötä sulle oi ystäväin.
2. Loistavi kuu, kultainen kuu, pilvet sen hohteessa leijaelee.
Kuulla nyt voin kuinka tuuli kuiskailee:
nuku jo. Hyv’ yötä sulle, hyv’ yötä sulle, hyv’ yötä sulle oi ystäväin.
Sanat: Viktor Viktorov, kuuntele venäjäksi. Suom: Erkki Pohjola. Suosittelen Tapiolan kuoron suomenkielistä levytystä
Kabalevskin iltalauluun kiteytyy jotakin, joka oli lapsuudessani kaunista.
Kun laulu valitsi itsensä, en vielä tiennyt, että venäjäksi se viittaa Krimillä sijaitsevaan Artek-pioneerileiriin. Siellä lapset laulavat lämpimässä illassa, tykkäävät toisistaan ja haaveilevat onnesta. Samaan aikaan Neuvostoliitto riistää, kiduttaa, tappaa ja henkisesti tuhoaa kansalaisiaan ja alistamiaan kansoja.
Kabalevskin iltalaulu olkoon merkkinä: Maailmassa on ymmärtämistä. Lapset ymmärtävät toisiaan. Yllättävät ihmiset ymmärtävät salaa toisiaan. Meidän luojamme on suuri eikä hän katso ihmisen muotoa.
Ilman Kabalevskin iltalaulun kaltaista hentoa laulua, ilman rajat ylittävää ajatusta Neuvostoliiton lapsista, ja ilman tällaista falskahtavaa paatosta, jolla nyt kirjoitan, en olisi saanut tätä työtä tehdyksi – en olisi uskaltanut olla minä. Joten ennen kuin aloitan, sanon: Kiitos teille Erkki Pohjola, Kabalevski ja Neuvostoliiton lapset!
/15.1.2015
