Olemassaolosta
On hienoa, että Raamatun jumalan nimi on JHWH, ”olemaan saattava” (nimen merkityksestä on tietysti monia tulkintoja).
Ajattelen, että olemassaolo on suurempi asia kuin elämä. Luulen, että juuri tätä tarkoittaa ”kuolematon sielu”. Ihminen voi kadottaa sielunsa. Hän kadottaa sen, jos hän suostuu palvelemaan jotakin muuta Herraa tai auktoriteettia kuin ”olemaan saattavaa”. Olemassaolon puolesta kannattaa vaikka kuolla.
Laumaeläimelle on luontaista, että yksilöt erikoistuvat ja että erikoistuminen on osin perinnöllistä. Yksilöllä on hänen erikoisosaamisestaan riippuva mukavuusalue.
Jos yhteisöllä on kulttuuri, sen normit ovat valitettavasti joidenkin mukavuusalueella ja toisten pahoinvointialueella. Ne, joiden mukavuusalueella normit ovat, eivät huomaa ongelmaa. Toisten pahoinvointi tuntuu oudolta, tarpeettomalta. Useimmilla on varmaan kokemusta molemmista.
Onko liian idealistista toivoa, että olisi yhteisö joka olisi tai edes pyrkisi olemaan ”inklusiivinen”, niin että jokainen yksilö voisi olla olemassa omalla mukavuusalueellaan? Onko olemassa inklusiivisia perheitä tai valtioita? Onko olemassa inklusiivinen uskonnollinen yhteisö?
On tervettä, että sorretut puolustavat olemassaoloaan. Sorrettujen on pakko tehdä se jotenkin oudosti, koska suora manifestaatio on sorretuilta kielletty.
Luoja varjelkoon sorrettuja sinä päivänä, kun he voittavat tai organisoituvat tai heille syntyy sisäinen, näkymätön hierarkia. Kun sorrettu suuntaus muuttuu valtavirraksi, uudella enemmistöllä pitäisi puolestaan olla herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, jotta kaikenlaiset ihmiset voisivat olla kuin kotonaan uudessa systeemissä.
Miten erottaa tasavertaiset mukavuusalueet narsistisista, imperialistisista mukavuusalueista, jotka laajenevat oman olemassaolon ulkopuolelle hallitsemaan myös toisten olemassaoloa? /19.3.2011
