Ilo
Olen ajatellut iloa: mistä sitä saa, ja onko se aina samanlaista.
Hiljaista iloa on tunturissa, ja sen veljessä autiomaassa. Laulu kertoo hiljaisesta ilosta:
Ha-midbar medaber המדבר מדבר
Omer lekha lihjot sameach אומר לך להיות שמח
Mazkir lekha she-ha-kol poreach מזכיר לך שהכל פורח
etslekha ba-lev אצלך בלב
(Sharon Maor and Taula band; kuuntele)
Erämaa juttelee:
voit olla aina iloisena,
kun muistat vain että kaikki kukkii
sydämessäsi.
Mutta mistä tulee vapautunutta iloa, sellaista joka saa hykertelemään ja vatsan kipeäksi? Kumma kyllä, saan sitä pyhäinhäväistyksistä: siitä, kun sanotaan tai tehdään tai ollaan läsnä sopimattomalla tavalla jossakin pyhässä ja pönötyksentäyteisessä tilanteessa, ja vieläpä tahallaan, mutta huumorimielellä. Pyhien kuvien ja pyhän retoriikan karnevalisointi on kuin naudan kevätilo: se on iloa siitä, kun tunkkaisen navetan jälkeen tuoksuu tuore ruoho. Vapautunutta iloa voi olla vain vapaudessa. /26.10.2012
Hieno tunne olla kyyninen-itsestäni se ainakin tuntuu
upealta. Kyyninen kannattaa olla lähes joka asian
suhteen-itse olen, lieneekö blogaajakin.
Eräs tärkeä huomio on kuitenkin se, että pyhien asioiden
ja arvojen suhteen en ole kyyninen, muitakin asioita on:
lapset, eläimet ja luomakunta.
En tiedä, uskooko blogaaja mihinkään korkeampaan voimaan, tuskin, mutta Jumala, Jeesus sekä pyhät asiat, niitä minä en pilkkaa, enkä kuolemaa. Lähes kaikkeen muuhun suhtaudun nihilistisesti ja kyynisesti. Kieltämättä se on katkeran ihana suhtautumistapa koko elämään.
Lisäisin tähän vielä, että ihmisillä on niin paljon uskomuksia, että harva sitä meistä edes tajuaa. Eräs pahimpia on usko lähimmäisenrakkaudesta, koska sillä valheella saadaan aikaan niin paljon kärsimystä maailmassa.
Lähimmäisenrakkautta ei ole olemassakaan-se on ihmiskunnan suurimpia valheita. Pelkkä uskomus, ei muuta.
Ihmissuhteet pohjautuvat pelkkiin hyöty/haittanäkökohtien punnitsemiseen, aikuisten maailmasssa, puhtaasti niihin, ei mihinkään muuhun. Maailmassa valllitsee viidakon laki. Joko nouset tai kaadut. Kukaan muu ei sinua auta, ainoastaan sinä itse. Tämä on omiaan herättämään syvää inhoa ja nihilismiä.
Sori, piti vielä lisätä, että itsestäni on ihanaa pilkata kaikkea ihmisten välistä skeidaa, mitä lähimmäisenrakkaudeksi uskotellaan. Siitä voisi tehdä pilkkalauluja loputtomiin. Suorastaan hykertelen, kun tarkkailen joidenkin naiivien tyyppien järkyttyneitä ilmeitä kun ilveilen asian kustannuksella. Se on huvittavaa, nautin siitä ihan hirveästi. En osaa vielä sanoa, miksi se tuntuu niin hienolta, täytynee miettiä tarkemmin asiaa. Se on juuri sitä naudan vapautunutta kevätiloa kun pääsee ulos tunkkaisesta navetasta.
Minä todella nautin siitä, että saan häväistä ihmisten välistä nk. rakkautta. Se on vapautunutta iloa.
On hyvin vapauttavaa pilkata valheita. Olisiko tässä asian ydin?
Käsittäisin, että blogaaja pitää ilman muuta valheena ja skeidana kaikkea pyhää, varsinkin, mikä uskontoon liittyy. Tulee lukijalle ikävä tunne, että asialla on henkilö, joka on täysi nihilisti, jolle yhtään mikään ei ole pyhää. Osuinko oikeaan? Ymmärrän sen ainoastaan sen siitä näkökulmasta, mitä itse pidän skeidana, vaikka en sinänsä hyväksyisikään blogaajan ilonaiheita omista pyhäinhäväistyksistään. Lopuksi toivoisin, että blogaaja poistaisi kaikki kommenttini, mikäli ei halua julkaista niitä. Kiitos etukäteen. Tuli vielä jälkikäteen toisaalta tunne, että kirjoittaja on joskus uskonut johonkin pyhään, minkä hän on menettänyt, kuten itsekin uskoin skeidaan lähimmäisenrakkaudesta. Siitäkin on niin pitkä aika, etten edes muista, milloin menetin kyseisen uskomuksen. Ei enää hetkauta suuntaan eikä toiseen. Tästä voisi tietenkin vetää johtopäätöksen, että kirjoittaja on ehkä hyvin kauan sitten menettänyt uskonsa pyhien asoiden olemassa oloon. Tosin se ei minulle kuulu. Mutta tämäkin on vain yksi uskomus.